Siirry sisältöön

Suistamon Sähkö

Arctic Etnotekno Act

Suistamon Sähkö on riehakasta reivimeininkiä, syntetisaattorin surinaa, räppijulistusta ja neuvostovalmisteista paljepeliä suosiva genrehybridi. Yhtyeen primitiivisen alkuvoimainen rytmimaailma liikkuu ennakkoluulottomasti etnoteknon ja hiphopin maailmoissa tuottaen yleisölleen vallatonta ja kokeellista tanssimusiikkia. Suistamon Sähkö on julkaissut kolme kokopitkää albumia: debyytti Suistamon Sähkö 2015, Etkot, pectopah ja etnoteknoa 2018, sekä viimeisin Varokaa! Hengenvaara keväällä 2021. Yhtye on intohimoisen musiikin tekemisen lisäksi panostanut myös laadukkaisiin musiikkivideoihinsa, joita on kertynyt vuosien varrella jo kymmenkunta kappaletta. Suistamon Sähkö on energisoivalla, lantionpohjassa tuntuvalla hiphop- ja etnotekno-tykitykseksellään levittänyt yhteisöllistävän liikkumisen ilosanomaa Suomen keikkalavojen lisäksi myös kansainvälisille areenoille mm. Saksaan, Ranskaan, Norjaan ja Venäjälle.

Suistamon Sähkön yksi tähtihetkistä tapahtui alkuvuodesta 2022, kun yhtye pyydettiin mukaan TinyDesk meets globalFEST -videosarjaan. Yhtye on toimintansa aikana herättänyt kansainvälistä kiinnostusta ja saanut showcase-kutsuja mm. Folk Alliance International New Orleans, USA, Tallinn Music Week, Viro ja Eurosonic Gröningen, Hollanti. Yhtyeen Kutsu-musiikkivideo voitti Oulun musiikkivideofestivaalin pääpalkinnon ja sai parhaan musiikkivideon Emma-ehdokkuuden vuonna 2021.

Bändin jäsenet

REETTA-KAISA ILES
TUOMAS JUNTUNEN
ANNE-MARI KIVIMÄKI
EERO GRUNDSTRÖM / ANTTI PUUMALAINEN